Tunnetuimmat ja suosituimmat rahapelit Suomessa

Lotto, Toto ja Bingo

Tunnetuimpia rahapelejä Suomessa ovat Lotto, Toto, Bingo sekä urheiluvedonlyönti. Paljon pelataan myös kasinopelejä eli pokeria, blackjackiä, rulettia ja onnenpyörää. Kasinoja meillä ei niin valtavaa määrää ole – yksi ainoa Helsingin keskustassa – mutta nettikasinot ovat mahdollistaneet ajasta ja paikasta riippumattoman kasinopelaamisen.

Myös he, jotka sanovat, etteivät ole koskaan pelanneet rahapelejä, todennäköisesti kuitenkin ovat tähän syyllistyneet. Myös arvat, nuo pienet paperilaput joita myydään kalliilla hinnalla esimerkiksi lasten leirikoulun hyväksi, lasketaan rahapeleiksi. Arpavoitot voivat toki olla rahapalkintojakin tai esimerkiksi uusia autoja – riippuu arpajaisten järjestäjästä. Seurakunnan tai koulun arpajaisten voitot on kuitenkin usein saatu lahjoituksena, ja tavara on sellaista, mikä ei ole vanhalla omistajalleen kelvannut. Kolmen euron arpaa vastaan voi saada hieman pintavaurioituneen pöytäkynttilän, 90-luvun lastenkirjoja, parittoman kasvopyyhkeen tai turistiroinaa, esimerkiksi puisen kamelin tai avaimenperän, missä lukee ”Teneriffa”. Onnekas voittaja saattaa saada myös painokuvia puisissa tai muovisissa kehyksissä, Lidlistä ostetun kahden euron kahvipaketin tai viinikumeja, joiden parasta ennen -päiväys oli toissaviikolla.

Lotolla on pitkät perinteet

Rahapeleillä on pitkä historia, sillä Kiinassa uskotaan pelatun rahapelejä jo 4000 vuotta sitten. Intiassa ja muun muassa Egyptissä on pelattu rajapelejä arpakuutioilla ja pelilaudoilla ainakin 1000 vuotta takaperin, ja Turkissa on harrastettu hevosurheiluvedonlyöntiä noin 4000 eKr.

Englannissa oli rahapeliriippuvuutta ja uhkapeliongelmaa jo ristiretkien aikaan. Rahapelit kuitenkin tuottivat hyvin, joten niillä alettiin rahoittaa erilaisia hallinnon hankkeita jo 1500-luvulla. Kapitalistisissa maissa uhkapeleillä ei ole ollut mitään jumalallista tai yliluonnollista merkitystä, vaan ne on valjastettu yksilön tai valtion hallinnon tarpeisiin. Yksilöt ovat tavoitelleet rahapeleillä äkkirikastumista, ja valtio on korjannut voitot – kuten viime aikoina Suomessa ja Ruotsissa. Esimerkiksi Balilla rahapelaaminen on ollut suorastaan uskonnollisessa asemassa, sillä lopputuloksen on uskottu olleen jumalten päätettävissä.

Lotto tunnettiin Suomessa jo 1600-luvulla, tosin ilman lottotyttöjä ja valtakunnallisia tv-lähetyksiä. Rahapeliautomaatit tuotiin Suomeen jo 1920-luvulla. Pajatso oli niitä ensimmäisiä rahapelikoneita. Pajatsot poistettiin rahapeliautomaattien valikoimista vuonna 2015, joten enää ei pääse ”hakkaamaan pajatsoa” minkään marketin aulassa. 1960-luvulta asti suomalaiset papat ja mummot ovat saaneet koukuttua hedelmäpeliautomaatteihin. Myös nuoremmat henkilöt saattavat iskeä vaihtorahansa pelikoneeseen, mutta tilanteeseen on tulossa muutos, sillä näillä näkymin Veikkauksen on lisättävä peliautomaatteihinsa pakollinen tunnistautuminen. Veikkaus perustettiin 1940-luvulla, ja se saavutti monopoliaseman lottopeleissä 1976, myöhemmin muissakin rahapeleissä. 70-luvulla kuhisi rahapelirintamalla, sillä suomalaisille esiteltiin uutuuksina bingo ja ruletti.

Lotto rohkaisee unelmoimaan

Yksi loton suosion syitä on se, että lottoaminen on helppoa. Lukuisilta kioskeilta ja ruokakauppojen kassoilta saa rahapelit ilman rekisteröintiä. Kun kassa on lyönyt kaikki ostokset koneeseen, on helppoa ja nopeaa lisätä perään ”yksi rivi lottoo, kiitos”. Veikkauskone sylkäisee ulos sattumanvaraisen numerolistan, ja kassa veloittaa tästä euron ostosten päälle. Mitään muuta ei tarvita, ellet vaikuta niin nuorelta, että kassan on kysyttävä paperisi. Rahapelien ikäraja on 18 vuotta. 

Jos sinua huolettaa, että hukkaat kuponkisi, voit hankkia Veikkaus-kortin. Ostamasi lottorivi päivittyy kortin hankkimisen yhteydessä luomallesi pelitilille. Veikkaus-kortilla saattaa saada myös alennuksia Veikkauksen rahoittamien tahojen kanssa asioidessaan. Luotuasi pelitilin voit ostaa lottorivejä ja harjoittaa urheiluvedonlyöntiä Veikkauksen internet-sivuilla.

Kaikkien aikojen ensimmäistä Lotto-arvontaa seurasi miljoona suomalaiskatsojaa. Arvonta tapahtui tammikuussa 1971, ja heti ensimmäisellä kerralla tuli yksi kuusi oikein -tulos. Ylivieskalainen nainen voitti lähes 350 000 markkaa. 1973 Suomeen saatiin ensimmäinen lottomiljonääri. Kaikkien aikojen suurin lottopotti Suomessa on ollut 15,5 miljoonaa euroa. 

Eurojackpot

Eurojackpot on kuitenkin voittamassa loton suosiossaan. Eurojackpot on peräti 18 Euroopan maassa toimiva lotto, jossa arvotaan viikoittain miljoonia euroja. Päävoitto on ainakin 10 miljoonaa, mutta toisinaan jopa 90 000 0000 euroa. Eurojackpot-rivi maksaa kaksi kertaa sen, mitä lottorivi, eli kaksi euroa. Eurojackpot-lottoon osallistuvat muun muassa Saksa, Italia, Islanti, Espanja, Liettua ja Slovakia. 

Kun suomalaisilta kysytään mieluisinta tapaa rikastua, vastaavat he edelleen lottovoitto – vaikka lottovoiton todennäköisyys on 0,000005638 %. Lottoaminen on kansallishuvi. Pieni paperilappu tuo lupauksen siitä, että ihan kohta rahahuolet voivat olla ikuisiksi ajoiksi ohi. Saa nähdä, koska nettikasinot – joilla voittaminen on paljon todennäköisempää – ohittavat loton ja Eurojackpotin suosiossa.